Pentusuunnitelmat
Pentusuunnitelmat vuodelle 2022
Laava ja Voltti
Kaikki pennut ovat varattuja.
Laavan ja Voltin pennut ovat syntyneet lauantaina 13.8. Pentuja tuli 10 kappaletta, uroksia kuusi ja narttuja neljä. Väritykseltään nartut kaksi mustaa ja kaksi keltaista, urokset viisi mustaa ja yksi keltainen.
Blackthorn Laava eli Laava on astutettu Willowtwig Cosmolla eli Voltilla kesäkuun puolessa välissä viikolla 24 ja jos kaikki menee hyvin, niin pennut syntyvät elokuun puolessa välissä viikolla 33. Alustavia varauksia otetaan nyt vastaan.
Laava on 2½-vuotias Unkarin tuonti, joka omaa miellyttävän luonteen, on perusterve ja käyttöominaisuudet ovat kohdillaan metsästykseen sekä aktiiviseen elämään. Laava on taipumuskokeen suorittanut, mutta koeura odottaa vielä tulevia vuosia, samoin käytännän metsästys.
Voltti on reilut 3½-vuotias herrasmies, jolla hyvän luonteen lisäksi terveys on kunnossa ja käyttöominaisuudet erinomaiset. Voltin kanssa harrastetaan menestyksekkäästi rodunomaisia kokeita ja käytännön metsästystä. Voltin omistaja on Tiina Saarinen.
Pennuista odotetaan tulevan vanhempiensa kaltaisia terveitä, hyvän työmotivaation omaavia ja helposti koulutettavia noutajia, joiden kanssa on helppo elää.
Pennut eivät voi sairastua perinnöllisiin sairauksiin, joista geenitestit.
Jos kiinnostuit pennusta, niin otathan yhteyttä 0400-501415 (parhaiten iltaisin ja viikonloppuisin) tai kennelallihuupan@gmail.com.
Meillä pennut kasvatetaan metsästystä ja rodunomaisia kokeita varten sekä harrastuskäyttöön. Ne soveltuvat myös työkoiriksi. Pennut luovutetaan aikaisintaan 7 viikon ikäisinä ja he saavat mukaansa kansion ohjeineen, pentudamin, pillin sekä noutajataluttimen

Alma ja Rene
Kaikki pennut ovat alustavasti varattuja.
Pennut ovat syntyneet 13.9. Narttupentuja 3 ja urospentuja 6, kaikki mustia.
Alma on astutettu Renellä 13.7. ja jos kaikki menee hyvin, niin pennut syntyvät syyskuun puolessa välissä.
Sijoituskoiramme Allihuupan Silver Hawk "Alma" on suunnitelmissa astuttaa kesällä 2022. Uroksena toimii Lekking Eros "Rene".
Pentueen vanhemmat ovat sukunsa puolesta vahvaa käyttölinjaa olevia noutajia, jotka ovat aktiivisessa käytössä. Alma käy käytännön metsällä ja aloittaa koeuran NOME-B:ssä. Rene käy myös aktiivisesti käytännön metsällä ja on edennyt NOME-B:ssä AVO-luokkaan. Luonteeltaan pentueen vanhemmat ovat tyypillisiä labradorinnoutajia, avoimia ja iloisia.
Pennuista odotetaan tulevan vanhempiensa kaltaisia terveitä, hyvän työmotivaation omaavia ja helposti koulutettavia noutajia, joiden kanssa on helppo elää.
Pennut eivät tule sairastumaan PRA, CNM ja EIC, eikä ne voi olla tappijalkoja.
Jos kiinnostuit pennusta, niin otathan yhteyttä 0400-501415 (parhaiten iltaisin ja viikonloppuisin) tai kennelallihuupan@gmail.com.
Meillä pennut kasvatetaan metsästystä ja rodunomaisia kokeita varten sekä harrastuskäyttöön. Ne soveltuvat myös työkoiriksi. Pennut luovutetaan aikaisintaan 7 viikon ikäisinä ja he saavat mukaansa kansion ohjeineen, pentudamin, pillin sekä noutajataluttimen.


