Päävalikko
  • Etusivu
  • Esittely
  • Omat koiramme
  • Pentuja
  • Tuloksia
  • Pentueet
  • Kuvia
  • Kuulumisia
  • Linkkejä
Uusimmat
  • Kuulumisia
  • Tuloksia 2011
  • Valuutta -pentue
  • LBN Allihuupan Escudo "Heta"
  • LBU Blackthorn Kamil "Pusta"

Esittely

 

Kasvatamme pienimuotoisesti labradorinnoutajia metsästyskäyttöön sekä kaikenlaiseen aktiiviseen koiratoimintaan. Tarkoituksenamme on kasvattaa kaikin puolin terveitä, käyttöominaisuuksiltaan erinomaisia, sekä hyväluontoisia ja tervepäisiä labradorinnoutajia. Harrastamme omien koiriemme kanssa aktiivisesti metsästyksen ohella myös monipuolisesti noutajien metsästyskokeita.

Ensimmäinen pentueemme "Eput" syntyi syyskuussa -05 Jummi-Jammin Bananaramalle "Allille" ja FIN KVA Namusillan Valkoherukalle "Otolle". Tästä jätimme itsellemme Allihuupan Nelkin "Vilpurin", joka on pääsääntöisesti isännän metsästyskaveri.

Ensimmäinen koiramme Jummi-Jammin Impala "Oona" otettiin täysin metsästyskoiraksi vuonna -96 eikä hänen kanssaan ollut tarkoitus aloittaa muuta harrastusta, mutta toisin kävi. Oona oli pienestä pitäen todella itsenäinen ja itsepäinen narttu, jolla oli energiaa valtava määrä. Vielä kymmenvuotiaanakin se jaksoi vetää hepulirinkiä metsässä ja sorsalla Oona oli täydellinen metsästyskaveri sitkeytensä vuoksi. Kasvattajamme Maija ja Mika Lappalaisen innoittamana Oonankin kanssa aloitettiin harrastamaan aktiivisesti ja taipumuskokeet läpäistiin vuonna -97. Oonan kanssa aloitettiin myös NOME-ura vuonna -00 ja yhden voittajaluokan ensimmäisen palkinnon jälkeen Oona päätti että tämä leikkiminen nyt riittää ja keskitytään pelkästään siihen käytännön metsästykseen. Oona lähti koirien taivaaseen maaliskuussa -07 ja me jäimme ikävöimään perheemme rasavilliä, jolla oli aina jotain mielessä.

Toinen koiramme Jummi-Jammin Bananarama "Alli" tuli meille vuonna -99 ja Alli olikin sitten ihan eri maata kuin Oona eli hurjan kiltti, miellyttämisenhaluinen ja kontaktinhaluinen. Allin kanssa olikin sitten tarkoitus aloittaa harrastamaan ja Alli pääsi NOME-B:ssä myöskin sinne voittajaluokan ykköspalkinnoille. Alli on kaikin puolin hurmaava koira, todella terve, käyttöominaisuudet, luonne ja ulkonäkö kohdillaan. Ja näiden ominaisuuksien ansiosta Alli on pennutettu kaksi kertaa.

Seuraava koiramme Usvalammen Lieska "Kaisla" syntyi vuonna -03 ja Kaislalla on sama äiti kuin Allillakin eli Jummi-Jammin Tortilla. Kaisla on luonteeltaan todella energinen ja miellyttämisenhaluinen, mutta pieni ja pippurinen. Kaislalla on taito pitää meidän muut koirat "herran nuhteessa" ja hän huomauttaa hyvin nopeasti toisille, jos joku laumasta ei osaa käyttäytyä. Sillä on myös ilmiömäinen ongelmanratkaisutaito ja kaikenlainen älyllinen toiminta on sille mieleen. Kaisla on ollut myöskin todella terve koko ikänsä, käyttöominaisuudet ovat erinomaiset, ulkonäkö hyvä ja luonnetta löytyy. Kaislan ensimmäinen pentue "Taivaankappaleet" syntyi heinäkuussa -07, toinen ja viimeinen pentue "Valuutat" syntyi tammikuussa -10.

Tällä hetkellä ainut uroksemme on Allin poika Allihuupan Nelkki "Vilpuri" joka on syntynyt syksyllä -05. Vilpuri on perinyt äidiltään kiltin luonteen, mutta jätkämäistä otetta on kyllä havaittavissa. Energiaa on kuin ruutitynnyrissä ja kaikenlainen toiminta on Vilpulle mieleen. Vilpuri on pääsääntöisesti isännän metsästyskaveri ja hyvä siinä.

Syyskuussa -07 perheeseemme liittyi samojedinkoira Snowmist Rhythm of Rain "Solina", joka on ollut yli kahdenkymmenen vuoden aikainen haaveeni (Teresa) ja viimein haave toteutui. Solinaa voisi luonnehtia erittäin vilkkaaksi, uteliaaksi, sosiaaliseksi, älykkääksi ja itsepäiseksikin nartuksi, joka keksii kaikenlaista kivaa omistajan iloksi.

Marraskuussa -07 kävimme hakemassa Unkarista kennel Blackthornista 8-viikkoisen narttupennun nimeltään Blackthorn Columba "Gita". Gita on erittäin hauska koira ja se osaa ottaa ilon irti elämästä. Se tekee kaiken aina täysillä ja sydämellä, olkoon sitten kyseessä metsästystilanne, koesuoritus, syöminen tai nukkuminen. Gitan vahvuuksia ovat ehdottomasti sen monipuolisuus, tervepäisyys ja kestävyys, sekä erinomainen keskittymiskyky nuoresta iästään huolimatta.

Kaislan viimeisestä "valuutat" -pentueestä jätin sijoitukseen yhden narttupennun, Allihuupan Escudon "Hetan". Heta asustelee Virroilla Simon ja Riitan kanssa, ja aika näyttää onko Hetasta jalostuskoiraksi.

 


            

 


Copyright Kennel Allihuupan